Nettisivut uudistui – mikä muuttui?

Kun vanha ei enää toimi, pitää tehdä uusi.
Nettisivuni eivät enää palvelleet nykyisen toiminnan asettamia vaatimuksia; tuotteet olivat hieman vanhentuneet, kaikki käytännön ratkaisut eivät toimineet ja yleisilmekin kaipasi hieman piristystä.

Mikä muuttui?
Olen lisännyt nettisivuilleni uuden ilmeen, käytännöllisempiä teknisiä ratkaisuja, uusia valikoita (esim. tämä blogi), tuotteet on uudistettu palvelemaan paremmin asiakkaita ja kokemastasi palvelusta on mahdollista antaa palautetta myös suoraan nettisivujen kautta.

Jotain tulee vielä lisää.
Nettisivut eivät ole vielä valmiit - täysin valmiitahan niistä tietenkään koskaan tulekaan. Mutta selviä tiedossa olevia puutteita on varsinkin kesätuotteiden osalta.

Ennen kesää on tavoitteena julkaista vielä ainakin seuraavat tuotteet: Whats App opastus, Muonion lähialueen kalastaminen kesällä ja raudun sekä taimenen tunturikalastaminen kesällä.

Talvituotteista puuttuu vielä toistaiseksi Muonion erämaa-alueen pilkkiretki. Tämä on tuotteena suunnattu etenkin ulkomaalaisille asiakkaille, mutta toki myös suomalaisille elämyksiä hakeville matkailijoille.

Julkaisen jokaisesta kohdekalasta – lohi, harjus, taimen, rautu, ahven, hauki, siika ja made – tekstit, joissa menen vähän syvemmälle kyseiseen kalalajiin. Toteutus on hieman auki vielä, mutta teen todennäköisesti jokaisesta kalalajista oman blogitekstin ja linkitän ne tuoteteksteihin aina, kun siitä koen olevan lukijalle hyötyä.

Palveluvälilehdelle julkaisen myöhemmin välinevuokrausosion, josta näkee kaikki tällä hetkellä vuokrattavat kalastus- ja retkeilyvälineet.

Lisäksi nettisivuista valmistuu myöhemmin myös englanninkielinen versio. Aivan kaikkea en tule englanniksi kääntämään, mutta toki niiltä osin kuin se on palveluiden kannalta tarpeellista.

Tarkoitus on avata pian myös oma Youtube -kanava, jonka tavoitteena on jakaa videoita upeista kalastuselämyksistä, mutta myös antaa pieniä erilaisia vinkkejä kaikista kalastus- ja luontoasioista.

Mitä jäi pois?
Suurin yksittäinen asia mikä vanhoista sivuista jäi uudistuksen yhteydessä pois on onlinemyynti. Asiakkaille muutos tuo vain enemmän palvelua ja varmuutta toimintaan, enkä omakohtaisestikaan koe sitä menetyksenä. Online -tuotteet soveltuvat paremmin isoille yrityksille, jotka myyvät tuotteitaan paljon ja tuotteet ovat toteutettavissa samalla kaavalla uudestaan ja uudestaan tai yrityksille, jotka myyvät jotain yksinkertaista tuotetta (esim. mökin vuokraus).

Tuotteemme ovat suunnattu laajalle asiakasryhmälle, aloittelijoista kokeneisiin kalastajiin ja ne räätälöidään tarvittaessa aina kulloiseenkin tilanteeseen sopiviksi. Lisäksi varsinkin opastuotteemme ovat sisällöltään erittäin monipuolisia ja kattavia. Siksipä haluan kohdata asiakkaamme aina ennen toiminnan aloittamista joko viestittelemällä tai puhelimessa juttelemalla.

En sano, ettenkö enää koskaan halua onlinemyyntiä takaisin, mutta tällä hetkellä en siinä juuri hyötyä näe.

Alan julkaisemaan jatkossa blogitekstejä säännöllisesti.
Kirjoitan kaikista tärkeäksi kokemistani asioista; eri kalalajeihin liittyvistä ja kalastusmuotoihin liittyvistä erityispiirteistä sekä retkeilyyn liittyvistä vinkeistä. Osa teksteistä saattaa olla myös fiilistelyä mutta pyrin pitämään kirjoitukseni asialinjoilla. Näin tekemällä pyrin siihen, että sinulla on helpompi lähteä kalareissuun Lappiin.

Anna palautetta, voit saada palkkion.
Mitä mieltä sinä olet uusista nettisivuista? Rakentava palaute auttaa aina kehittämään sivuja ja korjaamaan yksittäiset virheet pois. Voit antaa palauttetta joko s-postilla heikki@wildfishguiding.com tai teksti-/Whats App -viestillä numeroon 0509101809.

Parhaista palautteista ja kommenteista lähetän palkkioksi yrityksen logolla painetun putkihuivin.

Warning: Undefined array key "preview" in /customers/b/b/e/mitronen.com/httpd.www/wp-content/plugins/oxygen/component-framework/components/classes/comments-list.class.php on line 90
Warning: Undefined array key "preview" in /customers/b/b/e/mitronen.com/httpd.www/wp-content/plugins/oxygen/component-framework/components/classes/comments-list.class.php on line 102
Warning: Undefined array key "preview" in /customers/b/b/e/mitronen.com/httpd.www/wp-content/plugins/oxygen/component-framework/components/classes/comments-list.class.php on line 113 Warning: Undefined array key "action" in /customers/b/b/e/mitronen.com/httpd.www/wp-content/plugins/oxygen/component-framework/components/classes/comments-list.class.php on line 113 Warning: Undefined array key "preview" in /customers/b/b/e/mitronen.com/httpd.www/wp-content/plugins/oxygen/component-framework/components/classes/comment-form.class.php on line 75

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Warning: Undefined array key "preview" in /customers/b/b/e/mitronen.com/httpd.www/wp-content/plugins/oxygen/component-framework/components/classes/comment-form.class.php on line 79
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram